Asiantuntijuutta vai näkemyksellisyyttä?

Olen alkanut jossakin määrin vierastaa puhetta asiantuntijuudesta politiikan yhteydessä. Poliitikon on toki hallittava ne asiat, joiden parissa hän työskentelee. Mutta se, mitä poliitikoilta erityisesti kokemukseni mukaan tarvitaan on näkemyksellisyys ja oma käsitys maailman muuttamisen suunnasta. Kovin vahvasti asia-argumentteihin tukeutuva poliittinen puhe voi peittää näkyvistä politiikan ytimen: arvot ja tahdon tai niiden puuttumisen.

Silloin kun poliitikko alkaa liikaa luottaa jonkin erityisalan osaamiseensa, toiminnasta on vaarassa tulla kapea-alaista. Poliitikon on tärkeää nähdä asioiden erilaiset puolet ja eri asioiden väliset kytkennät. Siksi poliitikon asiantuntemusta on mielestäni kyky käyttää asiantuntijoita erilaisissa asioissa, joiden kanssa hän on tekemisissä mehiläisten hoidosta avaruuspolitiikkaan.

Kun elämässä ei ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta, on myös vaarallista tukeutua vain yhtä mielipidesuuntaa edustaviin asiantuntijoihin. On tärkeää kuunnella samasta asiasta eri tavalla ajattelevia asiantuntijoita. Itse ainakin kuuntelen mielelläni sekä ydinvoimaa puoltavia että siihen kriittisesti suhtautuvia asiantuntijoita.

Politiikassa minua on aina viehättänyt mahdollisuus työskennellä samanaikaisesti useiden erilaisten asioiden parissa. On etuoikeus saada tehdä sellaista työtä, jossa voi välillä vaihtaa perspektiiviä ja yrittää ymmärtää erilaisten asioiden välisiä yhteyksiä. Maailma näyttäytyy vivahteikkaampana ja moniulotteisempana, kun sitä katsoo välistä jostain muusta suunnasta kuin mihin on normaalisti tottunut.

Koen politiikassa innostuksen hetkiä aina silloin, kun onnistun kohtaamaan uusia ja haastavia näkökulmia, jotka saavat oman ajatteluni liikkeelle. Erityisesti tähän tarjoutuu mahdollisuus silloin, kun esiinnyn kutsuttuna luennoitsijana erilaisten asiantuntijaorganisaatioiden, yritysten, yliopistojen ja järjestöjen tilaisuuksissa. Laaja-alaisuuden ja näkökulmien vaihtamisen olennaisuus politiikassa muistui taas mieleeni viime viikon kiinnostavien, aivan erilaisia asioita käsitelleiden luentojeni yhteydessä.

Torstaina olin alustamassa Suomen pääomasijoitusyhdistyksen seminaarissa Rukalla. Mukava mahdollisuus valottaa parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan käsittelyssä olevia merkittäviä lainsäädäntöhankkeita alan huippuasiantuntijoille.

Perjantaina vierailin Inarissa. Jyty ammattiliiton seminaarissa kävimme kiinnostavan keskustelun alustukseni ”Peruspalvelujen turvaaminen kunnissa” pohjalta ja Inarin palvelukeskusessa paneuduimme omaishoitajien asemaan alustukseni ”Muistisairauksien hoito ja jaksaminen” pohjalta.

Lauantaina alustin ensin Hämeenlinnassa aiheesta ”Kulttuuri ja kansalaisuus” Verkatehtaan kulttuurin yhteiskuntavastuuta käsittelevässä symposiumissa. Iltapäivästä olin Raumalla puhumassa naisyrittäjille EU:n pienyrityspaketin eduista suomalaiselle yrittäjälle.

Mahdollisuus osallistua tällaisiin tilaisuuksiin keskustelijana ja alustajana on poliitikolle tärkeä henkireikä pysyä ajan tasalla eri alojen kehityksestä ja saada virikkeitä päätöksenteon perustaksi. Kiitos runsaista kutsuista! Kalenteri asettaa omia rajoitteitaan, mutta erittäin mielelläni osallistun jatkossakin erilaisia aiheita käsitteleviin tilaisuuksiin oman näkökulmani keskusteluun tarjoten ja ennen kaikkea myös koko ajan itse muiden tarjoamista ajatuksista ja virikkeistä oppien.

Jätä kommentti

css.php