Lasten oikeudet etusijalle EU-päätöksenteossa

Sain viime viikolla sähköpostiini manifestin, jonka lapsen oikeuksien puolesta puhuvat eurooppalaiset järjestöt Eurochild ja Euronet ovat laatineet EU-vaaleihin. Manifestin otsikko on jollakin tapaa käännettynä ”Laita lapsen oikeudet etusijalle!”. Silmäilin manifestin kymmenen teesiä läpi ja huomasin pohtivani, miksi Euroopan Parlamentissa on loppujen lopuksi aika vähän sellaisia meppejä, jotka nostaisivat lapsen näkökulman järjestelmällisesti esille puheenvuoroissaan. Kun kuitenkin kysymys on sadasta miljoonasta EU-kansalaisesta, jotka tulevat aikanaan täysi-ikäisiksi ja äänestysikäisiksi.

Lapsen oikeudet ovat osa kunkin EU-jäsenmaan ihmisoikeuksia, mutta niillä ei ole toistaiseksi juridisesti tunnustettua asemaa EU:n perustamisasiakirjoissa. Sen sijaan kukin jäsenmaa on ratifioinut YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista. Tämä LOSiksi kutsuttu ja toistaiseksi maailman laajimmin ratifioitu ihmissoikeussopimus täyttää kuluvana vuonna 20 vuotta. Juhlapäivää vietetään kaikkialla maailmassa 20.11.2009.

Vuonna 2000 julkaistu perusoikeuskirja oli ensimmäinen EU-asiakirja, joka mainitsi lapsen oikeudet, mutta kirjaus ei kata YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen sisältöä. Esitys EU:n perustuslailliseksi sopimukseksi, ja sittemmin Lissabonin sopimus toisivat kunnon parannuksen lapsia koskevien oikeuksien asemaan.

Toisin kuin YK:n Lapsen oikeuksien sopimus edellyttää, lapsia kohdellaan EU:ssa edelleen objekteina. EU-maiden yhteistyö perustuu mm. työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen, ja monissa suurissa EU-jäsenvaltioissa perheen koskemattomuus menee lapsen subjektiivisten oikeuksien edelle. Täysin unohduksiin lapsen oikeudet eivät kuitenkaan ole viime vuosina jääneet.

Euroopan komissio hyväksyi vuonna 2006 lapsen oikeuksien tiedoksiannon (Communication on the Rights of the Child), jonka valmistelussa lapsijärjestöt olivat vahvasti mukana. Tiedoksianto sisältää suuren joukon tavoitteita ja toimenpiteitä, joita komissio on ryhtynyt välittömästi toteuttamaan. Myös Euroopan Parlamentti on tukenut tiedonannon täytäntöönpanoa. Matkassa on kuitenkin ollut monta mutkaa ja on edelleen, koska EU:n resurssit saati toimivalta eivät ole riittävät lapsen oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Komission poukkoileva tapa hoitaa asioita on saanut asian ympärille kootut kumppanit useasti epäilemään yhteistyön mielekkyyttä, mitä en ihmettele. EU:lla on aika ajoin taipumusta ”keksiä pyörä uudelleen”.

EU:n perusoikeusvirasto julkaisi vastikään raportin indikaattoreista, joita se on kehittänyt edistääkseen lapsen oikeuksien suojelua ja toteuttamista niillä Euroopan Unionin politiikka-alueilla, joilla EU:lla on toimivaltaa. Perusoikeusvirasto esittää indikaattoreita seuraaville lapsia koskeville alueille:

perheympäristö ja kodin ulkopuolinen hoito (sijaishuolto), väkivallalta ja hyväksikäytöltä suojelu, koulutus, kansalaisuus ja kulttuuri sekä riittävä elintaso. Indikaattoreiden tarkoituksena ei ole seurata kansainvälisten sopimusten tai suositusten täytäntöönpanoa kansallisella tasolla vaan ohjata perusoikeusvirastoa ja jäsenmaita lapsia koskevassa tiedonkeruussa ja tutkimuksessa. Pitkän tähtäimen tavoitteena on kehittää työkalupakki, jolla EU-lainsäädännön ja toimenpiteiden vaikutusta lasten asemaan ja kokemuksiin voidaan arvioida EU-jäsenmaissa. – Seuraan mielenkiinnolla, miten indikaattorit otetaan niin EU:n sisällä kuin jäsenmaissa käytöön ja ennen kaikkea sitä, miten relevanttia tietoa niiden avulla kerätään.

Yksi tiedonannon keskeisimmistä tavoitteista on ollut lapsen oikeuksien ulottaminen EU:n eri politiikka-alueille. Voitaisiin kai puhua eräänlaisesta ennakoivasta lapsivaikutusten arvioimisesta EU-toimenpiteissä. Tiedonannossa mainitaan tällä kohtaa yhteistyö Euroopan neuvoston ja sen lapsiohjelman ”Building a Europe for and with children” (rakennetaan Eurooppaa lapsille lasten kanssa) kanssa.

EU:ssa siis tapahtuu lapsiasioissa. Vaan eikö kysymyksessä kuitenkin ole edelleen lapsen tarkasteleminen enemmän objektina kuin subjektina? Mihin kohtaan EU:n päätöksentekorakenteita sijoittuu lapsen oikeus osallistua häntä itseään koskevaan päätöksentekoon ja lapsen kuuleminen? Siis kuuleminen oikeasti? En laske saavutukseksi seminaaria tai kokousta, johon on kutsuttu lapsidelegaatteja olemaan paikalla tai valokuvattavina.

Komission yksi, kaksi kertaa vuodessa koolle kutsumat lapsen oikeuksien foorumit ovat kerta toisensa jälkeen olleet saman ongelman edessä: miten saada lapset osallistumaan, mukaan foorumin toimintaan? Ammattitaitoiset lapsijärjestöt ovat laatineet oman esityksensä lasten kuulemiseksi ja osallistamiseksi mutta toistaiseksi ollaan pattitilanteessa.

Uskon, ettei lapsen kuuleminen EU-instituutiossa ole mahdoton tehtävä. Se vaatii hyvät ja toimivat rakenteet ja yhteistyösuhteet lasten parissa työtä tekeviin eurooppalaisiin ja kansallisiin tahoihin ja luottamusta siihen, että kumppanit osaavat asiansa. Rakenteiden, kumppaneiden ja luottamuksen lisäksi tarvitaan aikaa ja tahtoa. Resurssejakin, muttei mitään mahdottomia. – Kunhan uusi parlamentti aloittaa työnsä, toivon, että pääsen mukaan tekemään yhteistyötä manifestin lähettäneiden lapsiverkostojen kanssa ja kehittämään lasten osallisuutta EU:ssa. Ja yritän muistaa joka kerta miettiä eteeni tulevia asioita sen pienen tytön näkökulmasta, joka sisälläni vielä asuu.

Jätä kommentti

css.php