Onko MERS uusi SARS?

Kun Meksikossa puhkeaa sikainfluenssa tai Aasian linnut levittävät ihmisiin tauteja, bakteerit ja virukset eivät pysähdy EU:n rajoille. Seuraava suuremman mittaluokan tarttuva tauti uhkaa saapua meille Lähi-idästä. Maailman terveysjärjestö WHO varoitti tällä viikolla koronaviruksen aiheuttamasta hengitystieinfektiosta (MERS), joka löydettiin viime syksynä Saudi-Arabiasta. Ensimmäinen ihmisten välillä tapahtunut tartunta havaittiin Ranskassa huhtikuussa.

Tarttuviin tauteihin pitää varautua ennalta, sillä toiminta epidemian puhjettua voi olla jo liian myöhäistä. WHO:n viesti tällä viikolla kehotti valtioita varmistamaan, että terveysjärjestelmät ja henkilökunta osaavat tunnistaa uuden viruksen ja ryhtyä oikeisiin toimiin.

Euroopan unionilla on ollut käytössään varautumisjärjestelmä jo vuodesta 1988, mutta se ei ole aina pystynyt vastaamaan tarvittavalla tavalla riskeihin. Järjestelmä sai kritiikkiä tehottomuudesta ja hitaudesta esimerkiksi kesällä 2011 puhjenneen EHEC-epidemian jälkeen. Tiedonkulun heikkoudet johtivat siihen, että bakteereja sisältäviä elintarvikkeita ei jäljitetty riittävän nopeasti ja näin vedetty pois markkinoilta. Tänä keväänä järjestelmä toimi jo huomattavasti ripeämmin hevosenlihan kohdalla.

Järjestelmä kaipaa kuitenkin jatkuvaa kehittämistä – kehittyväthän tauditkin. Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerikannat ja uudet virustyypit muodostavat vaikeasti määriteltävän, mutta todellisen uhan. Epidemioiden mahdolliset vaikutukset voivat olla kaikkea paikallisen ilmiön ja globaalin vitsauksen väliltä, mikä tekee haasteelliseksi asettaa varautumistoimet oikealle tasolle.

Euroopan unioni on uudistamassa varautumisjärjestelmäänsä. Jatkossa unionin sisällä voidaan määritellä jokin terveyteen liittyvä hätätila jo ennen WHO:n varoituksia, mikä nopeuttaa esimerkiksi jonkin lääkkeen saamista käyttöön. Jäsenmailta vaaditaan jatkossa myös tarkempia ja koordinoidumpia varautumissuunnitelmia. Oma varautuminen ei riitä, jos naapuri levittää bakteereja holtittomasti.

Islannista levinneen tuhkapilven aikana huomattiin myös, että terveysuhat eivät aina ole lähtökohtaisesti vain tarttuvia tauteja. Euroopan ylle laskeutuneet hiukkaset muodostivat uudentyyppisen rajat ylittävän terveysuhan ja niinpä varautumisjärjestelmää laajennetaan koskemaan myös vastaavia tapauksia.

Tuttu viisaus pätee hyvin tässäkin asiassa: yhteisiin ongelmiin on keksittävä ratkaisuja yhdessä. Varovaisuusperiaate on toinen suosikkini. Emme nimittäin tiedä mitä emme tiedä, ja tämän totuuden edessä on hyvä olla nöyrä, suureellisia uhkakuvia kuitenkaan maalaamatta.

Jätä kommentti

css.php