EU:n kolmas aikakausi

Euroopan Unionia ei mielestäni voi, eikä kannata rakastaa, mutta ei sen puoleen vihatakaan. EU:ssa, kuten missä tahansa päätöksentekoelimessä tehtyjen ratkaisujen hyvyys tai huonous riippuu sekä arvioijan näkökulmasta että siitä, millaisia päättävät ihmiset ja heidän poliittiset arvomaailmansa ovat. Yhden hyvä on toisen mielestä paha.

 

Siksi myös eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuudesta on syytä keskustella. Mitä ovat ne haasteet joita me kohtaamme, ja millaisia ratkaisuja niihin haemme? Mitä haluamme eurooppalaiselta yhteistyöltä ja miten meidän pitäisi toimia, jotta saamme tuloksia aikaan?

 

Haastan pohtimaan sisältöjä tyhjänpäiväisen hyvä-paha-EU-jankkaamisen sijaan. Teemmekö oikeita asioita? Näemmekö ison kokonaiskuvan vai hukummeko ja jähmetymmekö pienten irrallisten ja lyhyen aikavälin kiistojen viidakkoon? Miten me ratkaisemme joukon keskinäisriippuvaisia asioita, joissa jokainen irrallinen päätös vaikuttaa kokonaisuuteen? Onko meillä keinot ja taito käydä demokraattisen järjestelmän vaatimaa kansalaiskeskustelua näistä asioista? Koetaanko EU-politiikka ihmisten omana keinona rakentaa parempaa tulevaisuutta yhdessä valittuun suuntaan, vai nähdäänkö se asetelmana David ja Goljat, kansa vastaan eliitti? Mikä on median osaaminen ja rooli tässä keskustelussa?

 

Hitaat prosessit

 

Euroopan unionin tapa tehdä päätöksiä on äärimmäisen tuskallinen ja hidas. Siksi yleinen tuohtumus lienee vallitseva tunnelma niin kansalaisten, jäsenmaiden hallitusten, kansallisten parlamenttien kuin myös Euroopan parlamentin jäsenten ja komission edustajien keskuudessa. Kukaan ei koskaan saa tahtoaan läpi juuri sellaisena kuin haluaisi: ratkaisut jäävät puolitiehen eikä neuvotteleminen ”berlusconin poikien” kanssa ole aina herkkua.

 

Nettomaksajien ja -saajien, vasemmistolaisten ja oikeistolaisten, eri intressejä painottavien 28 jäsenmaan 766 meppiä, sekä eri toimialojen näkökulmia ajavien komissaarien toiveiden yhteensovittaminen ei ole helppoa. Se on kuitenkin perustaltaan hyvin demokraattinen ja erilaiset näkemykset huomioon ottava muoto. Toinen vaihtoehto, jossa voiman käytöllä yritetään ratkoa, kuka on oikeassa, on osoittautunut historiassa vielä raskaammaksi. Voimme joko hävitä yksin tai pärjätä yhdessä.

 
Ratkaistavat kysymykset

 

Seuraavan kymmenen vuoden suuret ratkottavat kysymykset meille ja koko Euroopalle ovat mielestäni:

1. Sosiaalisen ja yhdenvertaisuuskriisin ratkaiseminen. Jäsenmaat on sitovasti velvoitettava takaamaan kansalaisilleen syrjinnän ja väkivallan suoja sekä hädän hetkellä turvaavat peruspalvelut.

2. Planeettamme kestävyysrajojen ylittymisen kääntäminen resurssitehokkuudeksi. Talouttamme on uudistettava niin, että yrityksemme ovat kilpailukykyisiä, sekä osaamisessa ja resurssitehokkuudessa.

3. Sisämarkkinoiden uudistaminen ja vahvistaminen reiluun kilpailuun perustuviksi. Veronkierto ja epäterve verokilpailu on kitkettävä ja laatu priorisoitava yhdessä sosiaalisen ja ekologisen vastuullisuuden kanssa.

4. Julkisten sektoreiden rakenteellinen uudistaminen jäsenmaissa niin, että ne ovat taloudellisesti kestäviä ja kykenevät tuottamaan tehokkaasti korkealaatuiset palvelut ikääntyvälle Euroopalle.

5. Voimavarojen suuntaaminen tulevien strategisten menestystekijöiden luomiseen sen sijaan että pönkitettäisiin menneisyyden huonoja rakenteita ja tämänhetkisiä intressejä.

6. Sellaisten päätöksenteon sudenkuoppien korjaaminen, jotka estävät meitä toimimasta. Ihmiset on otettava mukaan EU:n tulevaisuuden rakentamiseen.
EU:lla on kolme aikakautta, jotka kaikki ovat olleet ja tulevat olemaan samanaikaisia samalla, kun yksi niistä johtaa kulloinkin dynamiikkaa. Kutsun niitä rauhan, rahan ja rakkauden aikakausiksi. Ensimmäinen oli rauhan vakauttaminen ja yhteisen turvallisuuden pohjan rakentaminen Toinen on sisämarkkinoiden sekä yhteisen talouden ja valuutan aikakausi. Kolmas tulee olemaan ihmisten perusoikeuksien ja inhimillisen hyvinvoinnin rakentamisen aika.

2 kommenttia artikkeliin “EU:n kolmas aikakausi”
  1. avatar Juhani Lemström sanoo:

    Kolmas aikakausi saattaa olla jotain aivan muuta, elleivät johtavat poliitikot ja mielipidevaikuttajat uskalla ottaa vastuuta. Jos tuohon suuntaan vähänkään halutaan mennä, tulemme tekemään nykyistä huomattavasti enemmän työtä selvästi alemmalla ansiotasolla. Eikä se todellakaan ole mikään onnettomuus. Muussa tapauksessa velkaantuminen johtaa yhä pienempään omaan päätösvaltaan eri maissa ja koko Euroopassa. Eurooppa ei ole enää ollenkaan siinä asemassa kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Yhdentymiskehitys on kääntynyt EU:ssa hajaannukseen, koska todellisuutta ei ole pystytty ottamaan päätösten pohjaksi. Valtava historiallinen vahinko myös suomalaisten kannalta.

  2. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Ei siellä (=EU) varmaan aina oikeita päätöksiä tehdä, niinkuin ei usein poliittisilla rintamilla yleensäkään.
    Mielestäni aika tyhjentävästi Eija-Riitta Korhola antaa esimerkin Kreikan huonon talouden johdosta tehtyjä päätöksiä:
    http://arenan.yle.fi/radio/1989493
    Meidän Urpilaisemme on aika hiljaa nykyjään. Ymärtääköhän, mihin soppaan on Suomen ajanut?
    Mutta pääseehän hän esiintymään siellä ”suurten päättäjien” seurassa…
    Kuuntelemisen arvoinen pakina, jonka löysin sattumalta Lapin radion sivulta. Aivan kummasti se antaa vahvistusta Perus-suomalaisten katsantokannalle!
    Tapani Silvo

Jätä kommentti

css.php