Eritahtinen Eurooppa on voimavara

Eritahtisuus ei ole Euroopankaan kehityksessä huono ajatus toisin kuin usein väitetään. Ideaalisessa maailmassa tietysti kaikki kansakunnat kehittyisivät samaan tahtiin ja yhteisillä pelisäännöillä. Tai edes kaikki Euroopan unionin jäsenmaat sopisivat tarvittavista muutoksista yhdessä ja siirtyisivät yhdessä eteenpäin. Aivan, kuten mistä EU:n perusajatuksessakin on kysymys.

Todellisessa elämässä kuitenkin monet erilaiset intressit, sisäpolitiikan vaikeudet sekä poliittiset suhdanteet estävät valtioita tekemästä tarvittavia päätöksiä yksimielisyydellä. Vaihtoehdoiksi jäävät joko tarvittavien ratkaisujen tekemättä jättäminen ja toiminnan halvaantuminen, joka kostautuu kansalaisille hoitamattomina ja jatkuvina ongelmina kuten nykyinen talouskriisi on osoittanut, tai sitten se, että ne, jotka kykenevät päättämään ja sopimaan, etenevät yhdessä. Tällöin muut seuraavat perässä silloin, kun se niille sopii tai jäävät kokonaan ratkaisujen ulkopuolelle.

Yhteistyö etenee vaiheittain

Eurooppalainen yhteistyö on ollut aina vaiheittaista ja eritahtista. Tämä eri kehiä kulkeva eurooppalainen yhteistyö ei ole uutta ja ennenkuulumatonta. EU:n kehityshistoria on syntynyt eritahtisen yhdentymisen tuloksena. Jo nyt yhteistyö koostuu erilaisista yhteistyön muodoista. Maiden välistä yhteistyötä tehdään erilaisina yhdistelminä EU-alueen ja euroalueen lisäksi Schengen-alueena, Euroopan rahoitusvakausvälineenä, tulliunionina, Euroopan talousalueena sekä Euroopan neuvostona. Myös vapaakauppasopimus kokonaisuutena on yksi keskeisistä yhteistyön muodoista.

Näille yhteistyömuodoille on yhteistä se, että ne kehittyvät eteenpäin kulloistenkin haasteiden mukaan ilman suurta lopullista päämäärää. Tämä on myönteistä, sillä emme voisi koskaan sopia yksimielisesti mistään lopullisesta päämäärästä. Ja jos sellainen olisi, tavoite vanhentuisi käsiin jo syntyessään, sillä tulevia haasteita ei kukaan osaa ennustaa. Koska päämäärään ei kannata lukkiutua, EU:n tulevaisuuskeskustelussa on mielestäni hyvä etsiä yhteisymmärrystä suunnasta, mihin kuljetaan. On hyvä kysyä, mihin suuntaan me haluamme kehittyä, ja miksi, sen sijaan että hioisimme määritelmää lopputulemasta. Itse suhtaudun mielelläni pragmaattisesti myös keinoihin, siihen miten ne toimivat, sen sijaan että metsästäisimme pelkästään täydellistä mallia.

Eritahtisuus lujittaa suhteita

Eritahtisen kehityksen näkeminen myönteisenä voimavarana avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuudellemme. EU tuskin tulee laajentumaan pitkään aikaan Turkin ja Ukrainan kaltaisiin suuriin yhteiskunta- ja kulttuuripohjaltaan erilaisiin maihin. Sen sijaan laajeneminen Balkanin alueella ja mahdollisesti muiden kiinnostuneiden kumppanien kanssa tehtävä syvenevä yhteistyö vahvistaa sekä rauhaa ja vakautta Euroopassa. Samalla se tuo eurooppalaisen näkökulman painoarvon monikansalliseen yhteistyöhön.

Vaikeuksien keskellä sisäänpäin käpertyminen ei vahvista, vaan heikentää. Monentahtisuus antaa samanaikaisesti tilaa sekä maltilliselle yhteistyön ja jäsenmäärän kasvattamiselle, että tiivistyvälle yhteistyölle. Uusista rajoista ei tällöin myöskään synny jyrkkää jakolinjaa tiiviin eurooppalaisen yhteistyön ja sen ulkopuolisen “maailman” välille. Asteittainen integraatio antaa uusille kumppaneille aikaa ja tilaa uudistua ja sopeutua tiiviimpään Euroopan unioniin. Se myös ratkaisee Britannian kaltaisten jäsenmaiden sisäpolitiikan ongelmien levittäytymien koko Euroopan ongelmaksi ja yhteistyön halvaannuttajaksi. Parhaimmillaan voidaan vahvistaa vakautta kansallisten suhdanteiden aallokoissa. Tämän tarpeellisuuden on osoittanut myös oikeusjärjestyksen puolustaminen Unkarin nykyisessä tilanteessa.

Eurooppalainen näkökulma

Silloin kun edistymistä tehdään euroalueella tai tiiviimmällä yhteistyöllä, joka on avoin kaikille liittyä, ja sopimuspohjat tuodaan pitkällä aikavälillä osaksi eurooppalaisia toimielimiä, toimitaan avoimesti ja tehokkaasti. Samalla syvennetään yhdentymistä eikä vahingoiteta yhteisömetodia. Tavalla, millä päätetään, on merkitystä myös lopputuleman suhteen. Siksi hallitusten välisenä tai euroalueena tapahtuvan yhteistyön tiivistyminen on vain osa prosessia, jonka tulokset on jossain vaiheessa tuotava rakenteellisesti osaksi normaalia EU-lainsäädäntömenettelyä.

Olennaista kehityksessä on taata koko ajan vahvat ja toimintakykyiset toimielimet, jotka kykenevät puolustamaan eurooppalaista näkökulmaa, suojelemaan kansalaista ja takaamaan jatkuvuuden lisäksi sovittujen asioiden toimeenpanon. Toivoisin meilläkin keskustelua ja linjanvetoa siihen, millä kaikilla asia-alueilla euroalueen tulisi aloittaa tiiviimpi yhteistyö nykyisen tiivistyvän budjetti- ja talouspolitiikan lisäksi, ja missä kysymyksissä, kuten esimerkiksi kansalaisten perusturvan ja hyvinvoinnin takuun kysymyksissä, Suomi voisi olla aloitteellinen.

Jätä kommentti

css.php