Kestävä kalastuspolitiikka säilyi

Kun Euroopan parlamentti tämän vuoden alussa äänesti kalastuspolitiikan tulevista suuntaviivoista, lopputulos oli voitto kestäville kalakannoille: kalastuskiintiöiden laskentatapa ankkuroitiin kansainvälisesti hyväksyttyihin standardeihin ja poisheitettävälle sivusaaliille asetettiin tiukemmat rajat Lisää

Miksi tyttöjen koulutus on tärkeää?

Tänään vietetään järjestyksessään toista kansainvälistä tyttöjen päivää. Mikä kruunaakaan sen paremmin, kun pakistanilaisen 16-vuotiaan tytön tällä viikolla saamat tunnustukset. Malala Yousafzai pokkasi torstaina Euroopan parlamentin Sakharov-nimellä kulkevan ihmisoikeuspalkinnon ja hän oli niin ikä Lisää

Masennus esiin

Päätösten tekemisen vaikeus, suunnittelemattomuus, tarkkaavaisuuden puute. Näistä ja muista masennukseen viittaavista oireista kärsii joka kymmenes eurooppalainen. Suomessa uutisoitiin tässä kuussa, että Kelan korvaamien masennuslääkkeiden käytön kasvu on pysähtynyt. Samaan aikaan kuitenkin masennu Lisää
css.php