Konkurssipesän ympäristövastuita täsmennettävä

Talvivaaran konkurssiuhka on nostanut julkisuuteen oikeusoppineiden kiistelyn siitä, kuka maksaa kaivoksen ympäristöongelmien käsittelystä aiheutuvan laskun.  Samalla spekuloidaan kaivoksen siirtymisestä ulkomaiseen omistukseen.

Konkurssioikeuden keskeisiä periaatteita on velkojien yhdenvertainen kohtelu. Tämän lähtökohdan soveltaminen ympäristölakien mukaisiin erilaisiin julkisoikeudellisiin ympäristövastuisiin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen.

Talvivaaran kaivosalueella olevia ympäristöongelmia ei voi nollata konkurssioikeuden periaatteiden mukaisesti konkurssihetkellä. Alueella olevat ylimääräiset vesimassat tai kaivosjäte eivät häviä mihinkään konkurssihetkellä. Konkurssipesän täytyy toimintaa mahdollisesti jatkavana vastata alueen ympäristöriskien hallinnasta ennen kuin velkojien saamisia aletaan maksaa.

Konkurssi- ja ympäristölainsäädännön välinen suhde on oikeusoppineiden puheenvuorojen perusteella epäselvä.  Tämä epäselvyys antaa mahdollisuuden konkurssipesän velkojien itsekkäille saalistusyrityksille ympäristön, luonnon ja veronmaksajien kustannuksella.

Jos velkojien yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen pohjautuvaa konkurssioikeuden nollausideaa sovellettaisiin velkojien vaatimuksesta sellaisenaan ympäristövastuisiin, lopputulos olisi todella erikoinen. Konkurssipesän velkojat tyhjentäisivät pesän varat ja myisivät kaivoksen vastuista vapaana jollekin ulkomaiselle toimijalle.

Talvivaaran aiemmin aiheuttamien ympäristöongelmien korjaaminen ja alueella olevien ympäristöriskien hallinta voisivat kaatua tällöin osittain veronmaksajien maksettavaksi, jos yrityksen vakuudet ja vakuutukset eivät niitä kattaisi.

Tällainen uhkakuva ei liene kuitenkaan todennäköinen voimassa olevankaan lainsäädännön perusteella. Konkurssipesän ympäristövastuita on kuvattu muun muassa konkurssipesiä valvovan konkurssiasiamiehen suosituksessa Konkurssipesän haltuunotto (päivitetty 2009).

Suosituksen mukaan konkurssipesä on jätelain tarkoittamana jätteen haltijana massavelkaisessa vastuussa jätteen asianmukaisesta käsittelystä, kuten ennakkotapauksessa KHO 2003:51 on linjattu.  Jos konkurssipesä jatkaa ympäristöä pilaavaa toimintaa, se saattaa joutua konkurssiasiamiehen näkemyksen mukaan massavelkaiseen vastuuseen myös ennen konkurssin alkamista tapahtuneesta maaperän tai pohjaveden pilaantumisesta sekä vastuuseen myös velallisyrityksen aiheuttamasta ympäristövahingosta.

Linjaukset jättävät tarpeettoman paljon tulkinnanvaraa.

Konkurssipesän ympäristövastuista täytyisi säätää selvemmin ympäristölainsäädännössä, jotta velkojien itsekkäille saalistusyrityksille ympäristön, luonnon ja veronmaksajien kustannuksella ei annettaisi mahdollisuutta.  Eri lakeihin tulisi kirjata selvästi, että jos konkurssipesä jatkaa ympäristöä pilaavaa toimintaa, se on massavelkaisessa vastuussa myös ennen konkurssin alkamista tapahtuneiden ympäristöongelmien hallinnasta, korvaamisesta ja ympäristön ennallistamisesta.

Kommentti artikkeliin “Konkurssipesän ympäristövastuita täsmennettävä”
  1. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Sirpa Pietikäinen, oletko tosissasi?

    Talvivaaran ympäristövastuiden kattamisesta ovat varmasti kaikki huolissaan. Silti kommenttisi ”Konkurssi- ja ympäristölainsäädännön välinen suhde … antaa mahdollisuuden konkurssipesän velkojien itsekkäille saalistusyrityksille ympäristön, luonnon ja veronmaksajien kustannuksella.” ei ole tästä maailmasta.

    Talvivaaran velkojaluettelossa on kymmeniä ellei satoja PK-yrityksiä. Osalla merkittävä osa vuoden liikevaihdosta on kanissa Talvivaarassa. Suurvelkojien saatavilla voi olla enemmän tai vähemmän turvaavat vakuudet tai takaukset, mutta PK-sektori jää pääsääntöisesti nuolemaan näppejään. Talvivaaran kaatuminen kaataisi ison joukon pieniä ja vähän isompiakin yrityksiä.

    Jos Talvivaarasta sopimusjärjestelmämme mukaisia saataviaan konkurssilainsäädännön puitteissa hakevat yritykset nyt syyllistyvät mielestäsi ”itsekkäisiin saalistusyrityksiin ympäristön, luonnon ja veronmaksajien kustannuksella”, niin mikä olisi näiden yritysten vaihtoehtoinen toimintatapa? Maalaat velkojayritysten toiminnan lähes ympäristörikollisuudeksi, joka taas edellyttää tahallisuutta ja oikean toiminnan vaihtoehdon olemassaoloa.

    Kuvailemasi ”täsmennykset” edellyttävät perustavaa laatua olevia muutoksia esim. vakuudellisten velkojen käsittelyyn ja/tai toiminnan ympäristövaikutusten kattamiseen tarvittaviin, toiminnan aloittamisen edellytyksenä oleviin vakuuksiin. Ydinvoimalatkin keräävät ydinsuojarahastoa tuottamiensa megawattituntien myötä. Talvivaarassa kävi kuin ydinvoimalassa, joka posahtaa pian käynnistymisensä jälkeen: toiminta ei ole ehtinyt tuottaa ympäristövastuiden kattamiseksi riittävää lisäarvoa, vaikka ongelmat ovat suunnilleen samat posahtaako voimala heti vai 30 vuoden päästä startista.

    Voi sinänsä olla loogisesti ja eettisesti oikea suunta, että ympäristövastuiden kattaminen on ensisijaista muihin velkojiin nähden, ja että riskipitoisemmassa toiminnassa aloittamisen ehto on riittävän suuret vakuudet. Ymmärretään samalla myös se, että tällaista toimintaa ei Suomessa sitten enää harjoiteta, koska kynnysraha ja rahoittajien riski nousevat liian korkeaksi.

    Esille nostamasi pulma liikkuu puhtaasti ympäristölle riskejä aiheuttavan toiminnan harjoittajan ja yhteiskunnan sääntelyn rajapinnassa. Velkojien syyllistäminen siinä yhteydessä on täysin asiatonta.

Jätä kommentti

css.php