Miksi Suomi tukee GMO-maissia?

Muuntogeenisen Pioneer 1507 maissin viljely EU-alueella on saanut neuvoston tuen EU:ssa. Suomi oli niiden harvojen jäsenmaiden joukossa, jotka puolsivat GMO-maissin hyväksyntää, kertoi Helsingin Sanomat tänään.

Kansalaisten enemmistö – niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa – vastustaa selkeästi GMO-ruoan laajempaa saapumista ruokapöytiimme. GMO-maissin turvallisuus ei ole niin yksioikoinen asia, mitä neuvoston ja komission viittaus ruokaturvallisuusvirasto EFSA:n tekemiin selvityksiin antaa ymmärtää. Välitöntä vaaraa ihmisten terveydelle maissista ei toki ole, mutta monet muut, pitkäaikaisvaikutteiset riskit ympäristölle vaatisivat vielä tarkkaa selvittelyä.

Euroopan parlamentti on ilmaissut tänä keväänä päätöslauselmassaan kielteisen kantansa 1507-maissin viljelylle. Olin yksi päätöslauselman laatijoista. Suomalaisista europarlamentaarikoista kaikki äänestykseen osallistuneet yhtä lukuun ottamatta tukivat päätöslauselmaa.

Parlamentin päätöslauselmassa painotetaan, etteivät EFSA:n lausunnot poista huolta GMO-maissin vaarasta ympäristölle. Ruokaturvallisuusviraston mukaan vaarassa ovat erityisesti erittäin herkät ja usein uhanalaiset perhoslajit. EFSA suositti, että kerättäisiin vielä lisätietoja erityisesti 1507-maissin tuottaman siitepölyn vaikutuksesta muihin kuin kasville haitallisiin perhosiin.

Kyseinen geenimanipuloitu maissi tuottaa myrkkyä – Bt-toksiinia – jonka tarkoitus on suojella kasvia eräiltä sitä uhkaavilta perhostuholaisilta. Maissin tuottama toksiini eroaa tavanomaisista Bt-toksiinityypeistä ja sillä on todistettavasti erilaisia vaikutuksia myös muihin kuin kohdeperhoslajeihin. Tämän lisäksi kyseistä toksiinia on edelleen tutkittu vain vähän, eikä sen vaikutuksia esimerkiksi vesieliölajeihin tai maaperän eliöihin ole tutkittu lainkaan.

Neuvostossakin absoluuttinen enemmistö jäsenmaita vastusti uuden GMO-kasvin hyväksymistä EU-markkinoille: vastustajia oli 19. Muiden muassa Saksa pidättäytyi äänestämästä. Koska maiden kokonaisvähemmistöllä oli kuitenkin painotetusti enemmän ääniä kasassa, voitti Suomen edustama GMO-myönteinen kanta.

Koska neuvosto hyväksyi komission esittämän luvan, tulee lupa voimaan komission mielestä nyt koko EU-alueella. Asia on kuitenkin oikeudellisesti vielä epäselvä. On ilmeistä, että komissio on tehnyt asian käsittelyssä menettelytapavirheen. Komission menettelytapavirhe johti myös joulukuussa 2013 geenimanipuloidun Amflora -perunan luvan peruuttamiseen unionin tuomioistuimen päätöksellä.

Lopullisesti GMO-maissin pääsyn markkinoille tullee ratkaisemaan EU-tuomioistuin. Mielestäni Suomen olisi tullut GMO-myönteistä komission linjaa puolustaessaan ottaa huomioon myös tämä hyvin tiedossa ollut eri jäsenvaltioiden ja EU-instituutioiden kiista asianmukaisesta GMO-päätöksentekomenettelystä.

Suomi tuli nyt tukeneeksi myös jo aiemmin lainvastaiseksi todettua, epädemokraattista tapaa päättää GMO-asioista. Nyt Suomi on GMO-politiikassaan ajautunut seuraan, jossa sitä en mielelläni näkisi.

Parlamentin päätöslauselma GMO-maissista löytyy osoitteesta: http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-%2f%2fEP%2f%2fNONSGML%2bMOTION%2bB7-2014-0007%2b0%2bDOC%2bPDF%2bV0%2f%2fEN

Kommentti artikkeliin “Miksi Suomi tukee GMO-maissia?”
  1. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moi Sirpa!
    Geenimanipulaatio on ns. iso juttu.
    Kasvinjalostajat sanovat, että se on vain nopeutettua mutaatioiden etsimistä.
    En usko, että gmo-lajikkeilla on haitallisia terveysvaikutuksia, mutta taloudellisia ja viljelyteknisiä haittoja on.
    Ne ovat rekisteröityjä tuotemerkkejä, ja naapurin tuuli- tai hyönteispölytteisten kasvien siitepöly saattaa levitä muille pelloille, jolloin puhutaan lajikeominaisuuksien varastamisesta tai väärentämisestä. Se on käräjäasia.
    Toinen, oikeastaan huvittava juttu sattui Kanadassa Monsanton rypsilajikkeelle. Se oli niin Roundupin kestävä lajike, että sitä oli vaikea poistaa pellolta. Siitä muodostui kestorikka, jota esiintyi vähäisiä määriä, vaikka pelto oli kynnetty.
    Tosiasia kuitenkin on, että tavallista maissia tai soijaa alkaa olla mahdotonta laivata Suomeen.
    Mielenkiintoiset vaalit t. Hessu K.

Jätä kommentti

css.php