Uusi suunta Euroopalle?

Osallistuin tänään Ulkopoliittisen instituutin ja Folktingetin seminaarin paneelikeskusteluun Euroopan tulevaisuudesta. Euroalueen talouskriisin vuoksi näkemykset EU:n tulevaisuudesta ovat polarisoituneet, mikä näkyi tämänkin päivän tilaisuudessa. Joidenkin mielestä EU:ta tulisi edelleen vahvistaa, kun taas toiset vaativat EU:n tehtävien karsimista.

 

Keskustelu EU:n tulevaisuuden vaihtoehdoista on muuttunut turhan mustavalkoiseksi, kun ääripäitä edustavat poliitikot pyrkivät viestimään näkemyksistään äänestäjille eri puolilla Eurooppaa. Oma suhtautumiseni EU:n on pragmaattinen. Euroopan unionia ei mielestäni voi eikä kannata rakastaa, mutta ei sen puoleen vihatakaan sen enempää kuin kunnallisvaltuustoa tai eduskuntaakaan. Ne kaikki ovat vain päätöksentekopaikkoja joissa tehtyjen ratkaisujen hyvyys tai huonous riippuu sekä arvioijan näkökulmasta että siitä, millaisia siellä päättävät ihmiset ja heidän poliittiset arvomaailmansa ovat.

 

Ennusteiden mukaan Euroopan unionissa asuu vuonna 2050 noin seitsemän prosenttia maailman väestöstä ja alue tuottaa noin kymmenen prosenttia globaalista BKT:stä. Globaalin talouden painopiste on Aasiassa, ennen kaikkea Kiinassa.

 

Talouden dynamiikka tulee lisääntyvästi nousevista talouksista. Samanaikaisesti kilpailu kovenee. Eri ilmiöillä on yhä syvemmät ja selkeämmät ristikkäisvaikutukset, jotka leviävät globaalisti. Vaikeuksien keskellä sisäänpäin käpertyminen ei vahvista, vaan heikentää. Juuri tämän vuoksi eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuudesta ja tavoitteistamme uudessa maailmanjärjestyksessä on tärkeää keskustella. Mitä ovat ne haasteet joita me kohtaamme, ja millaisia ratkaisuja niihin haemme? Mitä haluamme eurooppalaiselta yhteistyöltä ja miten meidän pitäisi toimia, jotta saamme tuloksia aikaan?

 

EU:n kehitys voidaan mielestäni hahmottaa kolmen aikakauden kautta. Ne kaikki ovat olleet ja tulevat olemaan samanaikaisia, samalla kun yksi niistä on unionin toiminnassa ja kehityksessä kulloinkin dominoiva. Kutsun niitä rauhan, rahan ja rakkauden aikakausiksi.

 

EU:n ensimmäinen vaihe oli rauhan vakauttaminen ja yhteisen turvallisuuden pohjan rakentaminen. Toista EU:n kehittymisen vaihetta voidaan luonnehtia sisämarkkinoiden sekä yhteisen talouden ja valuutan aikakaudeksi. Kolmas EU:n toiminnassa painottuva vaihe tulee olemaan ihmisten perusoikeuksien ja inhimillisen hyvinvoinnin rakentamisen aikakausi.

 

Euroopalla ei mielestäni ole yhteistä tulevaisuutta, jollemme kykene turvaamaan kansalaisten osallisuutta ja oikeuksia. Seuraukset näkyvät jo nyt sekä kaduilla että ääriliikkeiden kannatuksessa. Ratkaisu ei löydy huonosta talouskurista, ylivelkaantumisesta tai epäarvoistavista kansallisista politiikoista. Se löytyy yhteisten resurssien määrästä sekä niiden kohdentamisesta niin, että perusoikeudet voidaan taata kaikille ihmisille. Samalla EU:n toimivallan ja kyvyn on oltava niin vahva, että se pystyy turvaamaan kansalaisten perusoikeudet suhteessa niitä joskus laiminlyöviin jäsenvaltioihin.

 

EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) on ensisijaisesti multilateraalia osaamista ja politiikkaa. Sillä vahvistetaan monenkeskisiä päätöksentekojärjestelmiä kuten YK:ta ja sen kykyä toimia kriisinhallinnassa, ihmisoikeuksien puolustajana sekä  oikeusvaltioperiaatteen edistäjänä. YUTP on työkalumme paremman maailmanjärjestyksen rakentamiseen. Se on myös se keino, jolla voimme puolustaa eurooppalaisia – ja kansallisia – intressejämme ja kansalaistemme hyvinvointia maailmassa.

 

Meillä on oltava yhteinen ymmärrys siitä, että Euroopan unioni on kansalaisia, heidän oikeuksiaan ja hyvinvointiaan varten. Jos näin ei ole, se on sellaiseksi muutettava ja varustettava niin, että se kykenee myös turvaamaan ihmisoikeudet.

2 kommenttia artikkeliin “Uusi suunta Euroopalle?”
  1. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Uskotko sää Sirpa ihan oikeesti, että jos tuo Putiimi tuolla itänaapurissa rupee vaikka tulemaan rajan yli tänne meitin puolelle puolustamaan omia kansalisiaan, niin että EU joukot kiirehtii tänne meidän avuksemme?
    Musta hieman tuntuu siltä, että jos niin käy, että Pu-tiimi alkaa panssareillaan vyöryä rajan yli niin brysselissä korkeintaan säädetään EU- direktiivi joka kieltää Suomelta tehokkaat sodankäyntiaseet?

  2. avatar osp1 sanoo:

    Pietikäinen ilmoitti suhtautuvansa EUhun pragmaattisesti. Ristiriidassa sen kanssa on hänen mainitsemansa arvio Unionin ”rakkauden aikakaudesta”. Mistä löytyy tarvittava yhteinen tahto? Sitä ei ole nytkään yhteisen ulko- ja turvallisuuden – joka kyllä on julistettu tavoite – harjoittamiseksi tehokkaasti käytännössä. Kolme vuotta on Suomenkin hallitukselta puuttunut yhteistä tahtoa väestön valtaosan välttämättöminä pitämien uudistusten läpiviemiseksi. Kun on kyse 28 ”demokraattisesta” valtiosta yhteisen tahdon löytäminen vaikeutuu vielä huikeasti. Sitten on vielä ajateltava kehitystä maailman niiden n. 6-7 miljardin ihmisen kohdalla, joihin olemme läpikotaisin sidoksissa, halusimme tai emme. Unelmia saa olla, mutta päätökset pitää tehdä pragmaattisesti.

Jätä kommentti

css.php